perjantai 4. heinäkuuta 2014

Osku pohdintaa part.2

Kirjoitin tammikuussa postauksen jossa mietin Oskun kehitystä ja ongelmia jne. Sen löydät Tästä linkistä . Ajattelin nyt kirjoittaa uuden, koska Osku on muuttunut tässä tammikuu-heinäkuu välissä. Vähän pitää teitä lukijoita ajantasalla paremmin.
Tammikuun tekstin loppua lainaten "Tälleen lopuksi yhteenvetona voin sanoa että Osku on kehittynyt aika huimasti! Alussa ei liikkunut mihinkään ratsastajan kanssa, maastossa pukkiteli ja vei ratsastajaa koko ajan. Esteitä ei ollut ikinä hypännyt. HNyt 5kk myöhemmin Osku menee kentällä käynnin ja ravin hyvin, laukka vähän hakusessa kun ei osaa hyvin apuja. Hyppää aika hyvin esteitä, ei vaan ole nyt hypätty kun ollaan keskitytty koulupuoleen. Osaa ympyrän alkeet, pysähdyksen osaa, joskin aina ei malta pysyä paikallaan, käynti-ravi siirtymiset menee hyvin.  Joskus koittaa ravissa ns. puskea kuolainta vasten mutta se korjaantuu pidätteellä. Mutta mikä tärkeintä ei peruuttele eikä pysähtele itsekseen!"

Nyt ollaan heinäkuussa. Ponin kunto on kohentunut ja on aika hyvässä kunnossa, toki lihaksia vielä paljon lisää pitää hankkia. Noiden vanhojen juttujen lisäksi Osku menee nyt ympyrät,voltit,kiemurat jne ravissa ja käynnissä jo aika hyvin ja laukassa ympyrät. Tosin ympyrän uralla pysyminen vaatii paljon keskittymistä ratsastajalta kun Osku yrittää usein suurentaa tai pienentää. Pohkeenväistön jotenkin käynnissä ja ravissa, ei täydellisesti,mutta väistää silti. Vasen laukka on ollut aika hyvää ja siinä pystynyt säätelemään jonkin verran laukan tahtia. Oikea ollut paljon heikompi,nyt sekin jo alkaa olemaan aika lähellä hyvää. Oikeaa ollaan paljon treenattu Heidin kanssa ja sitten liinassa juoksuttamalla.



Hypätty ei olla paljoa, mutta aina kun ollaan hypätty on mennyt ihan ok. Jos itse ei ole tarkkana niin Osku kiertää esteen. Korkein mitä ollaan hypätty on varmaan ollu 70cm ehkä? Osku hyppää tosi hyvällä tekniikalla ja tykkää siitä todella paljon. Tosin ei innostu esteitä nähdessään vaan vasta ekan hypyn jälkeen. Ollaan harjoiteltu jonkin verran sarjaa pitkällä välillä, kun alussa Osku tiputti raville siinä välissä. Nyt ei enään  tiputa, mutta tarkkana saa olla, että päästään toiselle esteelle asti suorassa eikä kierretä.



Maastossa ei edelleenkään ole pukitellut kun kerran vai kaksi. Välillä maastossa se tosin koittaa lähteä ryöstämään ja muutaman kerran onnistunutkin. Jos on tosi tarkkana itse ja huomaa pienetkin muutokset hevosessa, mitä tulee juuri ennen lähtemistä niin voi estää sen lähtemisen ja Osku pysyy hallinnassa. Ajattelin silti ostaa martingaalin maastoon, koska Osku tekee välillä sen, että nykäisee pään ylös ja sitten katoaa tuntuma kokonaan ja sitten ampaisee menemään..
Maastossa ollaan jonkun verran pompittu maastoesteitä. Sellaisia ihan pieniä, Osku pomppii ne kauhealla ilmavaralla aina! :D Maastossa uskaltaa nykyään vielä enemmän mennä ilman pappaa. Oikeastaan yksi päivä jätettiin pappa tarhaan ja Oskulle liina suitsiin kiinni ja Jenny talutti meitä. Mentiin pelkän Oskun kanssa sellainen pikku lenkki maastossa! Nameja oli tietty mukana ja Osku ei välittänyt ollenkaan vaikkei ollut pappaa! Jes! Pappa vähän huuteli tarhasta, mutta ei Osku pahemmin  välittänyt. Toki sillä oli iso merkitys, että Jenny talutti kun siitä Osku sai jo paljon turvaa. Mutta tuo on jo tosi hyvä alku!


Hoitaessa kuopii maata edelleen kun luulee sillä saavansa herkkuja ja huomiota. Vähentynyt selvästi kun en millään tavalla huomioi kuopimista. Jalat nostaa jo itse kun menen viereen kavioita ottamaan, joskun turhautuu jos on kovaa mutaa, missä kestää kauan ottaa pois. Ei sano mitään enään vedellä ja sienellä pesuun. Ötökkämyrkyn laitto suihkepullosta on Oskun mielestä ällöä, mutta sekin mennyt jo parempaan. Harjatessa koittaa kurotella maahan syömään ruohoa ja kun ei yletä niin pyörii ympyrää. Ehkä sekin siitä rauhoittuu kun pääsevät laitumelle, sen sijaan, että saavat hetken syödä minun tai Markun valvonnassa pihassa päivittäin, eikä ole kokoaikaa niin kamala hinku vihreälle ruoholle.


Osku on taas kehittynyt mielestäni aika hyvin eteenpäin, joskin on vielä vähän jäljessä. Mutta meillä ei ole mikään kiire, mennään hevosen vauhtia. Isoin kiitos tästä kehitys askeleesta kuuluu Heidille! Heidi on ollut tosi iso apu meille tolloille! Ilman Heidin joka viikkoista tuntia, ei varmasti oltaisi näin pitkällä. Sopii taas olla ylpeä Oskusta <3 Ja nyt toivon, että muistin kirjoittaa tähän kaiken olennaisen, huono muistinen kun olen! Loppuun voi todeta, että Oskun kanssa saa kaikessa olla ratsastaja tosi tarkkana, muuten se käyttää sen heti hyväkseen ja tekee mitä lystää. Esim. ympyrällä pienentää/suurentaa, maastossa ryöstää, esteillä kiertää.. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti